Asumme maalla, ja ulkoilutamme sitä lähinnä metsissä ja pelloilla vapaana. Pihallamme Nuusku oleilee vapaana ja valppaana, se on selkeä vahtikoira. Ongelmamme on ehkä siinä, että se ei säännöllisesti saa siedätystä muista koirista ja kaupungissa olemisesta, koska se tärisee (jännityksestä) kaupungilla sitä ulkoiluttaessa, ja toisten koirien kohtaaminen lähempää kuin tien toiselta puolen rauhallisesti on mahdotonta. Toisaalta vapaana jos se saa kohdata koiria, ei Nuusku ala rähisemään, mutta vähän ehkä koirankielellä se varautuneisuutta ja jännittyneisyyttä silloinkin ensin viestittää. Leikit sujuu kutenkin vapaana aina narttujen kanssa, myös toisten uroittein kanssa, ei kaikkien. Paljon ei ole koiratuttuja joiden kanssa voisi leikkiä.

 

Ihmiset jotka katsovat sitä suoraan silmiin tai ylipäänsä ottavat mitään kontaktia ennen kuin koira sen itse tekee, takaa rähinät. Rähinä on aika rajua, se kuulostaa tosi vihaiselta ja tulee ihan lähelle kättä, ja sitä tietty kaikki sitten säikähtää, ja se vielä tuntuu ruokkivan tätä käytöstä. Ja sitten jos koira saa sen jälkeen rauhassa tutustua, se voi ihan minuuteissa olla jo hyvä kaveri, antaa rapsuttaa. Eli tämä on joku, varmaan rodulle ominainen tapa reagoida herkästi ja nopeasti. ja toisaalta jos kukaan ei siihen kiinnitä huomiota, kaikki menee hyvin. Tyttäreni (8v.) ystävä tuli meille kylään, ja kaikista valmisteluistani huolimatta, vieras tyttö ja meidän koira ei päässyt kavereiksi -tämä on tosi harmillista. Minulle on ehdotettu koiraporttia, joka rajaisi Nuuskulle oman rauhoitetun alueen. Tämä taitaa olla se oikea kompromissi, ikävien välikohtausten poistamiseen, koiraa kuitenkaan liiaksi eristämättä

 

Olin menossa koirakorjaamoon, kun tällä kyseisellä korjaajalla on samaa rotua itsellään, mutta neuvolatunnin jälkeen tulin vähän mietittyäni asiaa siihen tulokseen että koiraa tulkittiin väärin, ja en haluaisi tehdä sitä virhettä, että selkeästi (minun, ensimmäisen koiran omistajan) perspektiivistä pehmeää koiraa koulutettaisiin kovan koiran metodilla. Lisäksi Nuusku tokeni vasta keväällä steriilistä aivokalvontulehduksesta, joka kortisonihoidon takia muutti koiran käytöksen koko talveksi masentuneeksi. Syksyllä olimme positiiviseen ehdollistamiseen perustuvassa, erittäin hyvin pehmeää koiraa ymmärtävän kouluttajan käyttäytymiskurssilla. Tämä on valanut minuun toivoa ja ymmärrystä, sekä avannut silmäni toteamaan, millaiset mahdollisuudet minulla on tällaisen koiran kanssa!

 

 Muuten tuntuu että kokonaisuudessaan kuitenkin ikä on tuonut positiivisiä muutoksia.

Mistä Merituulet puhaltaa?

Onneksemme talvi on tähän asti ollut halpa! Kaikki muu tuntuukin kallistuvan niin, ettei meinaa rahat riittää. Tukkakin pitäis saada ekokampaajalla värjättyä, mutta tuntuu että sellaisiin turhuuksiin ei nyt ole mitään sijaa. Ja miten käy uskontoni ja äidinmaani  -sitoumukseni luomuruokaan, kun pitää alkaa säännöstelemään ruokatalouttakin?  Työpaikalla kiristetään nyt niin pahasti että ilmeisesti aion saada itseni irtisanotuksi, en aio suostua uusiin ehtoihin: työmatkoista ei maksettais matkakuluja, mutta samaan aikaan velvoitettaisiin menemään toiselle paikkakunnalle töihin. Onneksi on se Toinen työpaikka, joksikin aikaa vielä riittää siellä pinottavaa. Samalla alkaa Erikoistumisopinnot, jospa saisin tästä vuoden koulutuksesta irti tälläkertaa enemmän henkistä pääomaa, mitä Tampereella Tyttösenä tuli seikkailtua. Suuret on suunnitelmat, nyt alkaa jotain tapahtumaan sisälläni (ehkä toivottavasti, varovaisena kuitenkin vielä olen) ohutsuolinukka eheytymään tai aivotoiminta parantumaan? Energiatasoni ovat lähteneet nousemaan ja tuntuu että voisin saada luovuutta ulos sisältäni, siinähän se ongelma on ollut viime vuosina.

Mitä kuuluu?

Täällä on kaikkee, piano tuli meille, ollaan kaikki pimputeltu, hierottu sillä korvia sen sähköurkukauden jälkeen. Lasten kummitusjuhlat huomenna on huomenna, tuleekohan niistä liian pelottavat eka-kolmasluokkalaisille, vai pelottaako niitä enään mikään aikuisten järjestämä? Ja rahat ihan loppu. Teen töitä, silti rahat ei riitä ja aikaa ei ole taiteiluunkaan, mitä oikein tapahtuu? Nukunko mä liikaa? Vai viekö viihdekulttuuri liikaa aikaa? Ehkä se on tää syksy, elämä on ollut järjestelyä ja siivoomista, milloin henkistä, milloin fyysistä. Nostakaamme siis siivoaminen yhdeksi elämän peruspilareiksi hengittämisen, parittelun ja syömisen rinnalle. Niin ja ulostamisen, mua on kiehtonut kakkahuumori viimeaikoina. Se siitä elämän mystikoimisesta, joka oli syksyn teema.